Uudet kujeet...

Ja sitä myötä blogi uudessa osoitteessa: http://karvalauma.blogspot.com/

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Iltapäivällä viiden maissa tuli puhelu, josko olisi koiraa jäljestämään peuraa. Juu, löytyy. Vaatteiden vaihto ja koko sakki autoon. Valjaita parit kappaleet, liina, otsalamppu yms.

Perille päästyämme otin Hurrin autosta ja päästin kulkemaan liinan mitan päässä (10m) pitkin autouraa, jonka päästä peura oli lähtenyt. Hurri suoritti luonnolliset tarpeensa (kuten aina) ja poukkasi hetken päästä ojan yli pellon puolelle. Pellolla meni kyllä mielestäni jälkiä pitkin ja paikoitellen intensiivisemminkin ja välillä peuranpaskaa syöden (rituaali tämäkin). Jonkin aikaa annoin koiran mennä peltoa ristiin rastiin.

Toin koiran takaisin ojan varteen ja lähdettiin kävelemään poikkisuunnassa peuran lähtösuuntaan nähden. Hurrin meno muuttui maavainuisemmaksi ja meno etukenoon. Jonkun pätkää annoin koiran mennä, ja kun olin lähes varma, että ollaan oikeilla jäljillä huusin ampujan mukaan.

Hurri painoi menemään kuin juna kiskoilla ja veto & vauhti oli mielestäni hiukan liiankin reipasta koiran ikä huomioiden (10,5V). Jossain kohdin ampuja oli jo sitä mieltä, että mennään peuran tulojälkiä ja käännytään. Pysähdyin ja totesin, että vaihtoehdot ovat tässä: "Minun on vaan luotettava koiraan". Matka jatkui vieläkin intensiivisemmin mutta nyt oli pakko jo hidastaa reilusti. Polku muuttui ryteiköksi erikokoisia kuusia ja kaatuneita runkoja. Oma perässä pysyminen rupesi olemaan tuskallista: jalkoihin ei nähnyt ja useampaan kertaan tipahdinkin polvilleni astuttuani joko kuoppaan tai märän rungon päälle.

Matkaa oli taitettu reippaaseen tahtiin vajaan kilometrin verran, kun Hurri muuttui vieläkin innokkaammaksi. Lyhensin liinan puoleen ja jarrutin edelleen. Ei tarvinnut pitkää pätkää tehdä, kun liina löystyi ja kuusen alla makaava peura osui otsalampun valoon. Hurri oli mennyt metristä vasemmalta ohi ja oli palaamassa takaisin. Samassa kun huusin ampujalle:" täällä, elossa", peura pomppasi liikkeelle.

Päätettiin huilata hetki ja antaa peuralle "rauha" ja koirallekin hengähdyshetki. Yhtään verta ei makuulla näkynyt, vaikka kuinka katsottiin (lunta täällä  ei ole). Hurri halusi jatkaa matkaa ja oli melko levoton. Matka jatkui, jos mahdollista, vieläkin tiheämpään kuusikkoon ja taas avonaisempaan.  Jokunen sata metriä mentiin ja Hurri kaartoi voimakkaasti vasemmalle. Hihkaisin  ampujalle, että eläin pyörii, on varmaan lähellä.  Hurri oli tehnyt lähes täyden ympyrän, kun peura osui otsalampun valoon  parin metrin päässä edessä, edelleen hengissä. Keräsin intoa puhkuvan koiran vierelleni ja  ampuja lopetti peuran, joka ei enää yrittänyt pakoon.

Viimeisellä pätkällä olimme tulleet peuran ohi muutaman metrin päästä. Ilman koiraa tehtävä olisi ollut mahdoton.  Vaarikoira pääsi tietenkin katsomaan "saalistaan" ja minä olin kyllä taas enemmän kuin ylpeä ja niin oli ampujakin. Kaiken kaikkiaan jälkeä taidettiin ajaa kilometrin verran.

Ilta venyi melko pitkälle kun kaksissa miehin peura piti vielä vetää metsästä paikkaan, jossa se saatiin peräkärryyn ja jatkokäsittelyyn.

Jos oli miehet ja minä väsyneitä, niin oli koirakin.

Täytyy varmaan tehdä Hupillekin muutama jälki, että oppii sitäkin lukemaan ja siihen luottamaan, Hurrin vuodet kun ei ainakaan vähene. Hurri on ajanut elämänsä aikana ehkä viisi tehtyä jälkeä, ne ovat riittäneet. Beaglet olivat mukana myös ja Hirmu valmiiksi valjaissakin, en vaan jotenkin luota ainakaan noin peurarikkaalla alueella Hirmuun, että ajaisi ihan varmana oikeaa jälkeä. Hirmu kun on niin into piukassa peuroista ihan ajohommissakin.  Vaan kait sitä beagleillekin parit jäljet voisi treenimielessä vetää.

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Huua kisaili tänään parilla radalla omissa möllikisoissa.

Möllirata olisi ollut (muistaakseni) vitonen, kun pöytä oli niin outo este (kotona pystyy kyllä pöydälle menemään)…   Mutta kun olin lähdössä päättänyt, että jos yksikin virhe tulee ennen puomia (toiseksi viimeinen este) palkkaan hyvästä alastulon kontaktista ja jätän siihen. Vauhtia oli ja muuten meni kaikki, siis pöytää lukuun ottamatta hienosti. Jopa pussi, jota hiukan ehkä jännitin, kun ei ole tullut otettua turhan tiuhaan.

 

Ykkösen startti oli myös hieno, vaikkakin hyl. (tassut kävi A:lla, kun piti mennä A:n alittaneeseen putkeen). Kontaktit edelleen priimaa, ja mikä hienointa. Huua haki kepit itsenäisesti ja puhtaasti ja suorittikin puhtaasti ja melko reippaasti. Kepeillä en uskaltanut vedättää samoin, kuin treeneissä, joissa meillä on vielä ohjurit (tai ainakin osa) paikallaan. Mä kyllä vannon noiden ohjurien nimeen, tällä pienelläkin kokemuksella,  toimii!

Aloitettiin siis verkko-ohjureilla ja nyt käytössä on läpinäkyvät pleksiohjurit. Jos ihan rehellinen olen, niin onhan muuten Hurjaakin kädellä viety alkuun muutama hassu kerta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pikkupojasta tuli isä, tytön ja pojan.

Äiskä ja lapsukaiset

 

 

 

 

Hupin varpajaiset ei tosin ehkä mennyt ihan Hupin suunnitelmien mukaan. Illan ohjelma kun ei muuten poikennut normaalista mutta suihkuun tuo joutui.

Voi hyvän tähden sentään, mikä karvamäärä molemmista noutajista lähti pesun jälkeen (Hurrikin siis pääsi pesulle)!! Hupi rupeaa perinteen mukaan näyttämään taas karkeakarvaiselta noutajalta ja Hurri jääkarhunpoikaselta. Hupia jo siisteinkin itse, Hurri kun pääsee huomenna malliksi Porin kultaisten trimmausluennolle. Riikka soitti alkuviikosta, onko pojissa karvaa, kun tarvitsisi mallin. Jaa onko? Eihän noita ole trimmattu ties koska. No, nyt tuli tilanteeseen muutos.

 

Hiukan kyllä harmittaa, etten ottanut kuvaa ennen pesua. Olis saanut hyvin kuvan, miltä näyttää paskainen, trimmaamaton kultainen ja huomisen jälkeen sitten sen toisen ääripään. Se vesi, mikä koiruuksista lähti oli tummanruskeaa… mietin kyllä olisinko ottanut talteen, niin olis voinut istuttaa kukkia siihen multamäärään ihan helpolla ;O) No, jos muistaisi ottaa edes ennen trimmiä ja trimmin jälkeen kuvat. Hupista tämäkään ei tosin enää onnistu mutta vakuutan teille, että metsänpeikostakin tuli ihan koiran näköinen ja näyttäisi sillä olevan kaulakin…

 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Antoisa treenipäivä on takanapäin.

WeCAlaisia oli kouluttamassa Tapio Mäntysalo. Olin ilmoittanut molemmat koirat, Hupi lähinnä siksi, että tuntuma pystyisi, josko vaikka löytäisi jostain taas aikaa treenailla agiliitoa senkin kanssa.

Treenit oli lyhyitä ja niissä keskityttiin siihen, miten koiran juoksulinja saadaan mahdollisimman lyhyeksi suhteessa nopeuteen.

 

Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen molempiin koiriin mutta myös kouluttajaan. Tapio oli erilainen mutta ehdottomasti hyvä ja ajattelemisen aihetta antava kouluttaja, kuin mihin on ennen tullut törmättyä.

Hurjalla motivaatio ja vauhti säilyivät koko treenien ajan ja narupallokin oli kiinnostava huomattavan pitkän aikaa, jee!  Hupin kanssa ei yleensä ole motivaatio eikä vauhtiongelmaa, eikä ollut nytkään,  mutta nyt koiruus pysyi myös paketissa em. asioiden lisäksi =o)